22.12.2010

Korkeimman oikeuden lausunto

Luovuttamispyyntö

Oikeusministeriö on rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 16 §:ään viitaten pyytänyt Korkeimman oikeuden lausunnon Venäjän kansalaisen A:n luovuttamisesta Venäjän federaatioon.

Venäjän federaation pääsyyttäjänviraston esittämästä luovuttamispyynnöstä ja sen liitteenä olevista asiakirjoista ilmenee, että A on määrätty vangittavaksi ja häntä vastaan on nostettu rikossyyte Tšetšenian tasavallan Itum-Kalininskyn piirin alueella ja Georgian tasavallassa vuosina 2000-2002, mutta pääosin 23.7.2002-29.7.2002 tehdyiksi väitetyistä teoista. Hänen epäillään syyllistyneen Venäjän federaation rikoslain 105 §:n 2 momentin a, b, g ja h kohdissa tarkoitettuun murhaan, 188 §:n 4 momentissa tarkoitettuun salakuljetukseen, 205 §:n 3 momentissa tarkoitettuun terrorismiin, 209 §:n 2 momentissa tarkoitettuun järjestäytyneessä rikollisryhmässä toimimiseen, 222 §:n 3 momentissa tarkoitettuun ampuma-aseiden ja niiden pääasiallisten osien, ammusten, räjähdysaineiden ja räjähdyslaitteiden laittomaan hankkimiseen, luovuttamiseen, myymiseen, säilyttämiseen, kuljettamiseen ja hallussapitoon, 317 §:ssä tarkoitettuun lainvalvontaviranomaiseen kohdistuvaan attentaattiin sekä 322 §:n 2 momentissa tarkoitettuun Venäjän federaation valtionrajan laittomaan ylittämiseen.

Syytteeseen asettamista koskevan päätöksen mukaan A oli vuosina 2000-2002 osallistunut aseistettuihin rikollisjoukkioihin, joiden tavoitteena oli kaapata valta Tšetšenian tasavallassa ja jotka oli perustettu epävakauden luomiseksi, henkirikosten tekemiseksi, terrorismin harjoittamiseksi ja muiden aseellisiin hyökkäyksiin liittyvien törkeiden rikosten tekemiseksi. A oli myös osallistunut aseellisen ryhmän tekemiin rikoksiin.

Syytteen mukaan A oli 23.7.2002-27.7.2002 ylittänyt aseistautuneessa ryhmässä Venäjän federaation valtionrajan ilman vaadittavia asiakirjoja ja lupaa ja tunkeutunut Tšetšenian tasavallan Itum-Kaliniskyn piirin alueelle. Ryhmä teki 27.7.2002-29.7.2002 attentaatin valtionrajaa vartioivia sotilaita vastaan ampuen heitä erilaisilla käsiaseilla, kranaatinheittimillä ja kannettavalla ilmatorjuntaohjuksella pyrkien aiheuttamaan ihmishenkien menetyksiä ja sen vaaraa. A ja muut ryhmän jäsenet myös tulittivat käsiaseilla ja ilmatorjuntaohjuksella MI-8-helikopteria ja siinä olevia sotilaita aiheuttaen vaurioita helikopterin runkoon ja hengenvaaran siinä olleille henkilöille. Räjähdysten ja tulittamisen aikana ryhmä tappoi kahdeksan sotilasta sekä aiheutti hengenvaaran joukko-osaston muille 2 132 sotilaalle, joista kuusi sai eriasteisia ruumiinvammoja. Tämän jälkeen A ylitti toistamiseen valtionrajan edellä mainitussa ryhmässä tunkeutuen Georgian tasavallan alueelle.

Kummallakin kerralla valtionrajan ylittäessään A ja muu ryhmä kuljetti ampuma-aseita, räjähdyslaitteita, ammuksia ja muita aseita yli Venäjän federaation tullirajan ja tullitarkastuksen ohi. Ampuma-aseet, ampumatarvikkeet sekä räjähdysaineet ja -laitteet A oli hankkinut, pitänyt hallussaan, luovuttanut, myynyt, säilyttänyt ja kuljettanut ilman asianmukaista lupaa.

A:n kirjallinen lausuma

A on vastustanut luovuttamista. Luovuttamisen esteeksi hän on esittänyt sen, että hänen turvapaikkahakemuksensa käsittely Suomessa on kesken. Luovuttamiselle on myös rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 7 §:n mukainen este, sillä A joutuisi Venäjällä vainon, kidutuksen ja muun huonon kohtelun uhriksi etnisen taustansa ja poliittisen toimintansa vuoksi. Lisäksi luovuttamiselle on luovuttamislain 6 §:n mukainen este, koska väitetyt rikokset ovat luonteeltaan poliittisia tai sellaisiin rikoksiin liittyviä. Vielä A on pitänyt luovuttamisen esteenä sitä, että väitteet rikoksista olivat tekaistuja, eikä luovuttamispyynnön liitteistä ilmennyt todennäköisiä syitä hänen syyllistymiselleen rikoksiin. A on ilmoittanut osallistuneensa poliittiseen toimintaan Tšetšenian itsenäisyyden saavuttamiseksi, mutta kiistänyt, että siinä pakenemistilanteessa Georgian rajan lähellä kesällä 2002, jossa hän oli ollut mukana, olisi kohdistettu väkivaltaa venäläisiä hyökkääjiä kohtaan. Luovuttaminen olisi Venäjän vankilaolosuhteet etenkin taetaeenivankien osalta huomioon ottaen perustuslain 9 §:n 4 momentin vastaista.

Luovuttamista koskevat edellytykset ja rajoitukset tässä tapauksessa

Rikoksesta epäillyn luovuttamiseen Suomesta Venäjälle sovelletaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annettua lakia (456/1970, luovuttamislaki). Se perustuu rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen 13.12.1957 (eurooppalainen luovuttamissopimus), joka on tullut Suomen osalta voimaan 10.8.1971. Luovuttamisen edellytyksiä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamista koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksesta (16/1990) mahdollisesti aiheutuvat rajoitukset. Arvioinnissa on huomioitava myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen soveltamiskäytäntö.

Asiassa tulee arvioitavaksi ensiksi se, täyttävätkö luovuttamispyynnössä luovuttamisen perusteeksi ilmoitetut rikokset luovuttamislain 4 §:ssä rikosten rangaistavuudelle ja vakavuudelle säädetyt edellytykset. Jos tämä edellytys täyttyy, on seuraavaksi arvioitava, ovatko pyynnön perusteena olevat rikokset luonteeltaan lain 6 §:ssä tarkoitettuja poliittisia rikoksia tai niihin rinnastettavia rikoksia tai onko luovuttamiselle lain 7 §:ssä tarkoitettu vainon kohteeksi joutumiseen perustuva este.

Luovutuspyynnön perusteena olevien rikosten rangaistavuus ja vakavuus

Luovuttamislain 4 §:n mukaan luovuttaa ei saa, ellei pyynnössä tarkoitettu teko ole sellainen rikos tai ellei sitä Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä olisi pidettävä sellaisena rikoksena, josta Suomen lain mukaan säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Lain 10 §:n mukaan pyyntöön ei voida suostua, jos oikeus panna rikos syytteeseen olisi Suomen lain mukaan arvosteltuna katsottava rauenneeksi.

Venäjän federaation valtionrajan ylittäminen järjestäytyneessä ryhmässä ja väkivaltaa käyttäen ei sellaisenaan vastaa mitään rikostunnusmerkistöä Suomen rikoslaissa, eikä tämän teon perusteella näin ollen voida luovuttaa.

Siltä osin kuin kysymys olisi Suomen lain mukaan salakuljetuksesta (RL 46:4) tai räjähderikoksesta (RL 44:11), olisi oikeus syyttää rikoksesta vanhentunut, koska näistä rikoksista säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta ja sellaisen rikoksen syyteoikeus vanhentuu viidessä vuodessa rikoksen tekemisestä. Näiden tekojen perusteella luovuttamispyyntöön ei voida suostua. Suomen rikoslaissa ei ole nimenomaisia rangaistussäännöksiä terroristisista teoista, mutta jos räjähderikos täyttää rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaiset terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen edellytykset, sen enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia koskevat säännökset tulivat kuitenkin voimaan vasta nyt kysymyksessä olevien tapahtumien jälkeen.

Muut pyynnössä kuvatut teot Suomessa tehtyinä täyttävät murhan (RL 21:2) tai tapon (RL 21:1), törkeän pahoinpitelyn (RL 21:6), törkeän ampuma-aserikoksen (RL 41:2) sekä törkeän tuhotyön (RL 34:3) tunnusmerkistön, joista säädetyt ankarimmat rangaistukset ovat yli yksi vuosi vankeutta. Näiden tekojen osalta myöskään oikeus syyttää rikoksista ei ole Suomen lain mukaan rauennut. Luovutuspyyntö täyttää näiltä osin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamislain 4 ja 10 §:ssä säädetyt edellytykset.

Poliittisia rikoksia koskeva luovuttamisen este

Luovuttamislain 6 §:n 1 momentin mukaan poliittisesta rikoksesta ei saa luovuttaa. Jos poliittiseen rikokseen samalla sisältyy tai liittyy rikos, joka ei ole luonteeltaan poliittinen, eikä tekoa kokonaisuudessaan voida pitää pääasialliselta luonteeltaan poliittisena rikoksena, luovuttaminen on kuitenkin sallittu. Pykälän 2 momentin mukaan tahallista surmaamista tai sen yritystä, joka ei ole tapahtunut avoimessa taistelussa, ei missään tapauksessa ole pidettävä poliittisena rikoksena.

Siitä, millä edellytyksillä rikosta on pidettävä poliittisena rikoksena, ei ole muodostunut yhtenäistä kansainvälistä soveltamiskäytäntöä. Eurooppalaisen luovuttamissopimuksen 3 artiklassa rikoksen poliittinen luonne onkin jätetty viime kädessä luovuttajavaltion arvioitavaksi. Rikoksen poliittisesta luonteesta aiheutuvaa luovuttamisrajoitusta tulkittaessa on syytä kiinnittää huomiota rajoituksen perusteisiin. Näihin kuuluu muun muassa se, ettei toisen valtion sisäisissä poliittisissa ristiriidoissa ole syytä asettua minkään osapuolen puolelle. Lisäksi jotkut teot liittyvät niin kiinteästi poliittisiin erimielisyyksiin, että ne voivat olla ymmärrettäviä tai hyväksyttäviäkin poliittisten tavoitteiden vuoksi. Huomioon on otettava myös se, että poliittiseen ristiriitaan liittyvä rikos on rikoksen laadun ja rikoksen tekijän aseman vuoksi usein sellainen, ettei syytetyllä ole mahdollisuutta saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä siinä valtiossa, jossa väitetty rikos on tehty.

Rikokseen liittyvä poliittinen motiivi sinänsä ei kuitenkaan voi oikeuttaa vakaviin, esimerkiksi toisen henkeä ja terveyttä vaarantaviin rikoksiin, eikä myöskään sellaisenaan muodostaa perustetta sille, että tekijä välttyy vastuulta tällaisesta teosta. Tällainen rajoitus sisältyy jo luovuttamislain 6 §:n 2 momenttiin, ja vastaava rajoitus on lisäksi muun muassa terrorismin vastustamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa.

Mainittujen rajoitusten vuoksi rikosta ei ole perusteita katsoa poliittiseksi rikokseksi esimerkiksi silloin, kun rikos ei ole järkevässä suhteessa siihen poliittiseen tavoitteeseen, jonka toteuttamiseksi se on tehty. Tällöin huomiota on kiinnitettävä paitsi teon vakavuuteen myös siihen, kytkeytyykö teko, esimerkiksi osana laajempaa suunnitelmaa, puolustettavalla tavalla poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Korkein oikeus toteaa, että A:n tekemiksi väitetyt teot on tehty vuonna 1999 alkaneen niin sanotun toisen Taetaenisodan aikana siihen liittyvän aseellisen yhteenoton yhteydessä. Taetaenisotien taustalla olivat eräiden entiseen Neuvostoliittoon kuuluneiden erillisten hallintoalueiden itsenäistymispyrkimykset. Taetaeenitaistelijoiden tarkoituksena oli Tšetšenian tasavallan erottaminen Venäjän federaatiosta. Erityisesti tuolloin vallinneessa tilanteessa tällaista tavoitetta on perusteltua pitää luonteeltaan poliittisena. Aseelliset yhteenotot liittyivät taetaeenitaistelijoiden puolelta viime kädessä tämän tavoitteen saavuttamiseen ja Venäjän toisessa Taetaenisodassa aloittamaan operaatioon vastaamiseen.

Korkein oikeus toteaa, että luovuttamispyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa yksilöidyt teot liittyvät samaan tekokokonaisuuteen. Annetuista tiedoista voidaan päätellä, että pyynnön perusteena olevat teot ovat osa mainittua Venäjän federaation ja taetaeenitaistelijoiden välistä laajempaa konfliktia. Asiakirjoista ilmenee, että A:n väitetään kuuluneen ryhmään, jonka tavoitteeksi on todettu muun muassa vallan kaappaaminen Tšetšenian tasavallassa ja epävakauden luominen siellä. Syytteeseenasettamispäätöksessäkin rikosten tekeminen yhdistetään mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Luovuttamispyynnöstä ja sen liitteistä käy siten ilmi, että A:kin katsotaan toimineen ryhmässä ryhmän poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Myös syytteenalaiset teot ovat kiinteässä yhteydessä mainitun tarkoituksen toteuttamiseen ja sen toteuttamiseksi tehtyjä.

Ulkopuolisesta näkökulmasta on vaikea arvioida, onko aseellisen konfliktin katsottava aiheutuneen selvästi jommastakummasta osapuolesta, eikä se ole poliittisen rikoksen tunnuspiirteiden arvioimisen kannalta ratkaiseva seikka. Ottaen kuitenkin huomioon, että aseellista voimaa on käyttänyt kumpikin osapuoli ja että voimankäyttö on ollut toistuvaa, ei luovuttamispyynnön liitteissä kuvattuja taetaeenitaistelijoiden toimenpiteitä ole pidettävä sillä tavoin poliittiseen päämäärään nähden suhteettomien tai summittaisten keinojen käyttämisenä, että ne olisi sen vuoksi katsottava luonteeltaan muuksi kuin poliittisiksi teoiksi.

Luovuttamispyynnön keskeisenä perusteena oleva aseellinen välikohtaus on yksi aseellinen yhteenotto toisessa Taetaenisodassa, joka alkoi voimakkailla sotatoimilla, kuten pommituksilla ja maataisteluilla. Vaikka sota vuonna 2002 oli luonteeltaan sissisotaa, myös tämän vaiheen aseellisia yhteenottoja osapuolten joukkojen välillä on perusteltua pitää luovuttamislain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuina avoimina taisteluina. Sen vuoksi myös näissä taisteluissa tapahtunut surmaaminen voi olla poliittinen rikos.

Korkein oikeus toteaa, että A:n tekemiksi väitetyt rikokset on tehty tilanteessa, jossa on ollut kysymys viime kädessä edellä kuvatun poliittisen ristiriidan osapuolten välisestä aseellisesta konfliktista. Tekojen vaikuttimet ovat selvästi poikenneet tavanomaisten rikosten vaikuttimista. Ihmishenkien menetykseen johtaneet teot on ilmeisesti tehty avoimessa taistelussa.

Terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen vaikutus

Harkittaessa, onko luovuttamiselle este rikoksen poliittisen luonteen vuoksi, on luovuttamislain lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamisesta tehty eurooppalainen yleissopimus, jolla on pyritty estämään sitä, että terroristista toimintaa voitaisiin harjoittaa poliittisen rikoksen antaman luovuttamisrajoituksen suojaamana. Sopimuksen 1 artiklan mukaan päätettäessä luovuttamisista sopimusvaltioiden välillä ei poliittisena rikoksena tai poliittiseen rikokseen liittyvänä rikoksena tai poliittisista vaikuttimista tehtynä rikoksena pidetä rikosta, joka sisältää muun muassa pommin, kranaatin tai konetuliaseen käytön, jos tämä käyttö aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisille.

Yleissopimus käsittelee yksinomaan terroriteoiksi luokiteltavia tekoja. Sen taustalla on pyrkimys tuomita kansainväliset terroriteot, jotka vaarantavat viattomien sivullisten hengen.

Käsiteltävässä asiassa luovuttamispyynnössä tehdyiksi väitetyt, yleissopimuksessa mainittujen välineiden käyttämistä sisältävät teot ovat kohdistuneet ainoastaan sotilashenkilöihin. Ottaen huomioon, että väitetty aseellinen yhteenotto on tapahtunut valtionrajan tuntumassa kahden aseistautuneen osapuolen välillä, ei ole oletettavaa, että se olisi voinut kohdistua myös siviilihenkilöihin. Näin ollen sen ei voida katsoa aiheuttaneen yleistä vaaraa ihmisille, eikä sitä siten ole pidettävä yleissopimuksen tarkoittamana terroritekona vaan sotatoimen luonteisena tapahtumana. Korkein oikeus toteaa, ettei terrorismin vastustamisesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 1 artiklaa ole sovellettava asiassa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus lausuu, että A:n syyksi väitetyt teot ovat luovuttamislain 6 §:ssä tarkoitettuja poliittisia rikoksia, joiden perusteella luovuttaminen ei ole mainitun lainkohdan mukaan mahdollista. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen lausua niistä muista perusteista, joilla A on luovuttamistaan vastustanut.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus esittää lausuntonaan, ettei asiassa ole edellytyksiä suostua A:ta koskevaan luovuttamispyyntöön.

Korkein oikeus on luovuttamislain 21 §:n nojalla tänään tekemällään päätöksellä määrännyt, että A:ta ei ole enää pidettävä säilössä tämän asian vuoksi, vaan hänet on heti päästettävä vapaaksi, jollei muuta syytä hänen pitämisekseen säilössä ole.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Esittelijä Vilja Hahto.